sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Siis: Irti EU:sta ja markka takaisin! Mistä on kyse?

Kaikki yhteiskunnallinen tuotanto muutetaan yksityisesti tuotettavaksi.
Ensin se voi olla pientuotantoa, sitten nykyisten finanssikriisien kautta harvempien käsiin keskittyvä.
Pääomien edelleen keskittyminen jatkuu, porvariston retorisista puheista huolimatta.
Yhä harvempi on aina vain rikkaampi, ja köyhien lukumäärä kasvaa.
Kapitalismin perinteiset tavarapulat ovat muuttuneet rahapuliksi. Ei siksi, että rahaa olisi liian vähän, vaan päinvastoin, sitä on liikaa.
Ja jotta pääomien kasautumien jatkuisi, on kehitetty virtuaalinen talous, joka on suunnaton pelikenttä, hyvin harvojen herkuksi.
Rahaa, jota on liikaa, on kehitettävä uusia muotoja lisääntyä.
On pulaa, mihin sitä liikaa rahaa sijoitetaan.
Siksi on kehitetty järjestelmiä, joilla saadaan valtiot bisneksen piiriin.
Valtion velat yksi oiva esimerkki.
Jotta valtiot saadaan ottamaan velkaa, on niiden taloudet saatettava siihen kuntoon, että ne saadaan ottamaan velkaa.
Valtioiden johtoon on saatava sellaisia puolueita ja johtajia jotka näin toimisivat.
Aloitettiin massiiviset suurpääomien rahoittamat eri medioissa propaganda.
Talouspolitiikkaa muutettiin aggressiivisesti sellaiseksi, jossa pikkuporvarilliseen konsensuspolitiikkaan, reformipolitiikkaan mukautuneet vasemmistopuolueet eivät kyenneet vastaamaan, ja joutuivat nykyiseen alennustilaan.
Euroopan vasemmisto, jonka politiikka on perustunut entisen säilyttämiseen tai jopa paluuta takaisin päin, ei ole vastannut ollenkaan porvarien, suurkapitalistien harjoittamaa aggressiivista politiikkaa…pikkuporvarillinen parlamentarismi on kokenut suorastaan konkurssin, jota osa vasemmisto ei vieläkään näe eikä siten myönnä.
Tätä politiikkaa jota porvaristo jatkaa ei vasemmistosta ole edes jarrumieheksi.
Edelleen jatkuu varsin kylmä oikeistopolitiikka:
- Kuntien ja valtion menoja leikataan, näkemyseroja voi syntyä vain siitä, kuinka paljon.
- On sivuutettu täysin massatyöttömyys
- Kuntien rahoituskriisi
- Tulonjako edelleen suurpääomien hyväksi ja rahoitusmarkkinoiden ylivalta
- Pankkitukien lisääminen EU:ssa
- Markkinavetoisen politiikan vahvistaminen yksityistämällä julkista sektoria
- EU- komission valtaa lisäämällä
Eipä näy myöskään ydinvoiman tarpeen uudelleen arviointia saati ydinvoimasta luopumista.
Ei sen paremmin Natoa koskevia linjauksia.
Vasemmiston olisi syytä hylätä sopeutumiset leikkauslistoihin ja rahoitusmarkkinoiden ylivaltaan.
Pitäisi kellot soida, kun esim. Helsinki teki taas huiman ylijäämän, noin 700 000€, silti leikkaukset ja säästöt jatkuvat, samoin Tampere teki hienon ylijäämän, silti asukkaiden asemaa ei parannettu, leikkaukset, säästöt ja yksityistäminen jatkuu.
Ökörakentaminen kyllä saa rahaa, ja hankkeet jatkuvat…työllisyyttä tai talouden parantumista ei ole voitu osoittaa.
Eikä voidakaan, koska näillä toimilla tuetaan vain yksityistä suurpääomaa, jotka valitettavan usein eivät ole edes suomalaisia, eikä työntekijätkään ole suomalaisia…veroeurot valuvat ulos suomesta.
Ja Suomen talous vain entistä kurjemmassa tilassa.
On tuettava paikallista pientuotantoa, elintarviketuotantoa, suomalaisten tuottamina.
Siten maaseutu ja syrjäkylätkin pysyvät elinvoimaisina, samoin ylipäätään paikallinen oma elinkeino.
Globalisaatio on iso kirosana.
Siis: Irti EU:sta ja markka takaisin.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ydinvoimasta on luovuttava ja pian!

Suomessa on ainakin kaksi punavihreätä puoluetta, jotka ajavat johdonmukaisesti ydinvoiman vastaista liikettä.
Ne puolueet ovat: SKP(suomen kommunistinen puolue) ja vasemmistoliitto.
Muita aidosti vihreitä ei ole!!
Vai mitä muita ympäristöpuolueita teille tulee mieleen?
Nykyinen hallitus ajaa vimmatusti lisäydinvoiman puolesta.
Jarrumiehiä siellä ei ole.
Osa keskustaa on hieman ydinvoimakriittistä. Johtuen, aivan oikein, siitä, että maaseutu on pidettävä asuttuna ja elinvoimaisena.
Ainoat ympäristöpuolueet ajavat (SKP ja Vas.): vaihtoehtoisen energiatuotannon puolesta.
Mitä se tarkoittaa: aurinkoenergian tuottamista, tuulivoimaa, vesi, maalämpö, hake, puu, siis kokonaisuudessaan bioenergian tuotanto, se on paikallista tuotantoa, ja tuottaa selkeästi kotimaahan ja nimenomaan paikalliseen talouselämään piristysruiske.
Paikallinen pienyritystoiminta on kunnalle/kaupungille tärkeää, se on sitä paitsi ympäristöystävällistä, ja paikallinen talouselämä pysyy virkeänä.
Punavihreys on ainut vaihtoehto!!
Kapitalismi perustuu jatkuvaan kasvuun ja voitontavoitteluun, siihen perustuu ydinvoimakin.
Nykyinen hallitus on yksimielinen ydinvoimasta: sitä on rakennettava lisää!!!
Aivan!! Raha ratkaisee, aina, ihmisillä ei ole niin väliä.
Meillä rakennetaan nyt vimmatusti lisää ydinvoimaa. Ulkomainen urakoitsija, Ranskasta.
Duunarit pitkin maailmaa, mutta Suomalainen ei juuri ole kelvannut, ja harmaa talous rehottaa, eikä kokoomus tikkua ristiin pistä.
Ydinvoimalla tuotetaan halpaa energiaa, jota on tarkoitus myydä ulkomaille.
Omistajat saavat muhkeita voittoja, ja rahat, tottakai, ei jää suomeen Suomea hyödyttämään.
Sitä tarkoittaa imperialismi: Globaalia kapitalismia.
Mutta jäähän sentään ydinjäte sadoiksi tuhansiksi vuosiksi suomen kalliomaaperään luoliin ihastuttamaan tulevia sukupolvia! Saamme pitää sen ilmaiseksi...Melko reilua?
On tärkeää, hyvät ihmiset, kenelle annatte äänenne.
Selkeä vaihtoehto löytyy vasemmalta, punavihreä vaihtoehto! Ja ympäristö kiittää!
Vastaus on vasemmalla! SKP= Suomen Kansan Puolesta.
Muista äänestää:
SKP:n kansanedustaja ehdokas: Markku Huhtala

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Ronald Mcdonald kidnappaus ei ollut mainostempaus!!!

Kyse on performanssista, joka on erinomainen.

Mahtava idea herättää ihmisiä ajattelemaan.
Tempaus sai huomiota USA:ssa saakka.
Hyvä, hienoa, mukavaa, erinomaista!!!!

Ohessa linkit tempauksesta:

ryöstäminen:
http://www.youtube.com/watch?v=tFur1-i6BpA&feature=related

mistä on kyse:
http://www.youtube.com/watch?v=wcBuRSzCbM8&feature=related

Kysymyksiin ei ole vastattu vaatimuksiin ei suostuttu, joten
giljotiini:

http://www.youtube.com/watch?v=8PVyrG4MTGo


Tällaista herkkua lisää!!!
Suoraan toimintaa.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Miten Suomen valtion ja kuntien talous ajettiin kuralle??

Oikeisto on se ainut syyllinen siihen, että valtio ja kuntien talous on kuralla.
Valtavat tulonsiirrot rikkaille, vähävaraisten kustannuksella:
- 92 osakekaupan leimavero poistettiin.
-93 pääomatulot erotettiin palkkatuloista ja vero muutettiin tasaveroksi ja prosentti 29.
- Omaisuusveron poisto -2005
- Osinkotulot verovapaata 90 000€ saakka , sen jälkeenkin on 19,4%
- Yritysverotusta laskettu, ja uusi esitys 28%:sta 22%:iin.
- Työnantajain Kela maksu poistettiin
- Varakkaiden verotusta on kevennetty kaiken aikaa, rikkaiden vieläkin enemmän.
- Useiden varakkaiden tulot koostuvat pääoma ja osinkotuloista, joista kunnille ei mene euroakaan.
Oikeiston toimet aina Harri Holkerin kokoomushallituksesta lähtien -87 aloitettiin nämä suuret tulonsiirrot rikkaille ja kuntien ja valtion talous kuralle.
Köyhät maksavat eniten veroja, joka on varsin epäoikeudenmukaista.
Perusturva jämähtänyt, johon tarkistuksia ei ole tehty Perusturvaan 1.1. 2011 tehtiin tasokorotus, 11 senttiä päivärahaan, eli 25,63€->25,74€/pv, vero 20%.
Opiskelijoiden opintotukea nostettiin 10€, ensimmäisen kerran 15 vuoteen, oikeiston oli se pakko tehdä.
Eläkeläisille 0,28%
Taitettu indeksi (Lipposen demarihallitus jossa mukana vasemmistoliitto) syö nyt jo eläkkeitä ja tulevia entisestään.
Elinaikakerroin lisää sitä.
Puhutaan eläkepommista: eläkevakuutusyhtiöissä on rahaa 130miljardia ja lisää tulee enemmän kuin sieltä maksetaan eläkkeinä.
Meillä Suomessa Viron kanssa ei ole eläkekattoa, kuten muualla kehittyneissä maissa (USA:ssakin on eläkekatto).
Siksipä rikkailla eläkeläisillä Suomessa voi olla satumaisiakin eläkkeitä (Lilius ei edusta 72 000€/kk eläkkeellä mitään vielä suuria eläkkeitä).
Mutta alle 1300€/kk eläkkeen saajia on valtaosa, ja tämän "takuueläkkeen" saajiakin kansan eläkkeen saajista tulee saamaan noin 120 000 eläkeläistä, siis monet saa alle 688€/kk.
Kelan osastopäällikkö Neimala kuitenkin varoitti, että ”takuueläke pienentää asumistukea ja toimeentulotukea”, joten mistään kohennuksesta pienituloisten eläkkeensaajien saajien elämään se ei tuo.
EU:n virallinen köyhyysraja on 980€/kk eli 50% maan mediaanituloista, pienituloisuusraja 60%mediaanituloista sekin luokkaa 1200€/kk.
Siis: rahoitus pohjan on tuhonnut oikeisto tietoisella politiikallaan, ja ovat saattaneet Suomen talouden noidankehään, jossa säästetään ja leikataan, joilla aiheutetaan entistä syvemmän taloudellisen kurimuksen.
Ei köyhät mitenkään kykene tätä taloutta saamaan nousuun, ja aina vaikeampaa on, kun vain edelleenkin nimenomaan köyhiltä otetaan pois siitä vähästäkin.
Puuta heinää oikeisto suustaan suoltaa, sanoessaan että näin parannetaan kilpailukykyä.
Koko 2000 luku, 2008 pienen notkahduksen jälkeenkin, nousukiima jatkuu.
Rahat ovat hävinneet ”jonnekin”, mutta työttömyys vain lisääntyi ja köyhyys räjähti käsiin.
Kun Kokoomuksen Harri Holkeri vapautti rahan ja markkinat -87 saatiin aikaan -90 luvun alussa leipäjonoilmiö, joka jäi ja on vain kasvanut!!
Tällä kilpailukyvyn mittarilla olemmekin OECD maiden kärjessä…vaan ei naurata, hyvä oikeisto!!!!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Sosialismi vai kapitalismi??

Eikö se ollut niin että: alkuyhteisö, -orja, -feodaali, -kapitalismi, -sosialismi ja kommunismi?
Mikä tuossa määrittelyssä olisi muuttunut?
Minäkin asuin Neuvostoliitossa pari vuotta.

Oikeastaan pahimpaan aikaan.

Näin kyllä miten "Mikon" mopo karkasi käsistä, vanhoilliset konservatiivit Neuvostoliitossa eivät nähneet muutoksen tuulia ja tarpeita, eivätkä kyenneet muuttamaan kurssia.

En silti kyennyt näkemään, etteikö sosialismi olisi ollut parempi, ja varsin toimiva, eli en nähnyt sosialismin tulevaa kaatumista.

Kovaa hölmöilyä kylläkin.

Ei ihmiset Neuvostoliitossa, tai muualla vaatineet kapitalismia, vaan muutosta.
Niin kuin näemme, entiset sos.maat yhä enenevässä määrin haluavat palata sosialismiin, galluppeja on tehty entisissä sos.maissa.
Nato näissä maissa estää sen… paluun sivistykseen.

Ihmiset sos.maissa luulivat saavansa sosialismin hyvät ja kapitalismin hyvät puolet...niin uskoteltiin.

Täydellistä yhteiskuntaa ei ole olemassa, mutta sosialismi edustaa kehittyneempää yhteiskuntaa.
Yksityiseen omistukseen perustuva yhteiskunta on jo muodoltaan kehityksen jarru, ellei este nykyään.

Paskat housuissa minäkin "korvessa" -90 luvun mietin mitä tapahtui, ajattelin että tässäkö se nyt oli.
SKP hajotettiin, Neuvostoliitto hajotettiin, kusetettiinko minua?
Olinko niin saatanan tyhmä?
Mitä en ymmärtänyt?
Mutta aika kulki kulkuaan...pahempaan on menty kapitalismissa, vastavoimaa ei ole ollut nykyiselle kehitykselle, vasemmistolla ei ole ollut näköaloja...jokainen on ajanut vain omaa etuaan.
Mihin se on johtanut: katastrofiin!!! Tosin ei uusliberalististen oikeistolaisten pöffeleiden mielestä.
Onko ihmisellä hyvä olla? Ei helvetissä...Suomessa on köyhiä enemmän kuin koskaan, rikkaita enemmän kuin koskaan.

On aika keskustella, mitä sosialismi oli oikeasti.
Se versio, mitä porvarit meille tarjoilee, näemme TV:stä ja saamme lukea porvareiden omistamista lehdistä (valtamedia) joka päivä.
Missä on työväen versio, vasemmiston versio?
Se onkin isompi ongelma, jos vasemmisto näki ettei sosialismi toiminut.
En silti tarkoita, että kapitalismissa olevat vasemmistolaiset, jotka kävivät sos.maissa, näkivät tai ymmärsivät oikein.
On muistettava, että he olivat ja ovat edelleen kapitalismin kasvatteja.
Sosialismi EI ole tavarayhteiskunta, kulutusyhteiskunta, kuten kapitalismi. Siinä se ero.
Sosialismissa tuotetaan ihmisten tarpeisiin. Mutta ei pelkästään. Ympäröivä kapitalismi asettaa sosialismille omia ehtoja, on aina tehnyt niin.
Tämä on muistettava.
Ehdot ovat se oma kapitalistinen propaganda jota syötetään sekä omien maiden ihmisille sekä sos.maiden ihmisille.
Tavallinen ihminen on sosialismissakin tavallinen ihminen.
Sille on varsin helppoa syöttää kapitalismin tavarakyllästeistä maailmaa. Ei sosialismi ole ollut niin suljettu yhteiskunta kuin porvaristo uskotteli. Ja propaganda koneisto jylläsi.
Ei sosialismi ollut niinkään huono: ilmainen terveyden huolto, koulutus. Työttömyyttä ei ollut ollenkaan, se oli ihan perustuslaissa, joka sos.maassa.
Työ on parasta sosiaaliturvaa…ja se toteutuu vain sosialismissa.
Sosialismissa Kulttuuri on kaikkien saatavilla.
Kapitalismissa kulttuuri on vain ja ainoastaan eliitin huvia.
Sosialismissa taloudelliset lamat ovat tuntemattomia.
Tasaisuus ja turvallisuus ovat taattuja.
Ihminen on tärkein. Tuotannosta syntyvät ylijäämät menevät siis yhteiskunnalle josta jaetaan kansalle tasan.
Siksi asuminen on halpaa. Neuvostoliitossa aikoinaan asunto, vaikkapa 3 huonetta ja keittiö maksoi kaasuineen ja sähköineen hieman yli 5 ruplaa, kun alin palkka liikkui 120 ruplan paikkeilla, keskipalkka luokkaa 220 ruplaa (Suomessa keskipalkasta yhden hengen taloudessa asumiseen menee noin puolet)
Jonoja syntyi kun ostovoimaa oli.
Isoja kaupunkeja…niitä on myös kapitalistisissa maissa, mutta isojen kapitalististen maiden kaupunkien jonoja ei ole laskettu…sosialististen maiden vaan…
Entäpä sotateollisuus? Sosialismissa sotateollisuus tuottaa vain tappiota, koska aseita ja sotateollisuutta ylipäätään ei tarvita.
USA käsitti kylmän sodan merkityksen.
Sosialismi ei ollut kulutusyhteiskunta, ja sotateollisuus tuotti tappiota. Siinä se, miten kapitalismi lopulta katkoi sosialismin niskan.

Vielä tekee mieli sanoa sosialismista, että kun porvarit (oikeisto) parjaa sos.maita, usein ne parjaa kulttuuria, kansallisia erityispiirteitä, sosialismina.
Myös se, että Stalinin toimet eivät olleet sosialismia, vaan hänen omia toiveitaan ja mieltymyksiään.
Stalin vei omaa henkilökulttiaan muihin maihin, sekään ei ollut sosialismia.
Totalitarismi, se on porvariston luonnehdinta, joka kuvaa kuitenkin parhaiten porvarillisten maiden omaa taloutta ja järjestelmää.
Miettikäähän nyt: tuotanto, joka perustuu yksityiseen omistukseen, kuka sanelee ja kuka nöyristelee.
Tuotanto joka perustuu yhteiskunnalliseen omistukseen, kuka sanelee?
Yhteiskunta. Kuka on yhteiskunta? Kansa.
Työväki omistaa, kontrolloi, päättää.
Työväki päättää mitä tehdään, miten tehdään, missä tehdään ja miksi tehdään.
Yksityiseen omistukseen perustuvassa yhteiskunnassa (kapitalismi, kuten Suomi) näin ei ole!!!!
Tällaisessa kapitalistisessa maassa jossa tuotanto perustuu yksityiseen omistukseen, ei voida puhua vapaudesta, ei itsenäisyydestä.
Suurpääoma ei tarvitse eikä halua itsenäisyyttä. Johan se nähtiin ja koettiin 1917.
Vaikeata se oli… vaikeata: porvaristolle…
Työväenliike sitä vaati, vain ja ainoastaan.
Vapautta porvaristo kyllä vaatii, oman rahan Suomesta ulos vientiin. Sen omaisuuden, jonka työväki on luonut.
Niin on suurteollisuus Suomesta ulos viety, Holkerin kokoomushallituksen viitoittamalla tiellä vuodesta -87.
Hurraa Suomen itsenäisyys, joka on EU:n Lissabonin sopimuksen myötä…jossain…ei Suomessa.