Kristinuskon juuret hukassa???

En aseta enkä halua asettaa teidän uskoanne kyseenalaiseksi, mutta uskontoa mitä se edustaa kyllä.

Sillä varsin vähäisellä tietomäärälläni maailman historiasta ja filosofian historiasta mitä tiedä, yritän kertoa, että kristinusko oli ja on ihmisen oman ajattelun tulos ja ihmiskunnan historian seurausta tietyssä ajanjaksossa ihmiskunnan kehityksessä. Samoin mikä oli tilanne tuolloin: miksi kristinusko sai otollista maaperää…
Kritiikitön ja silmitön usko johonkin, josta ei itse asiassa tiedä paljon mitään, ja varsinkaan ei koskaan ole nähnyt, vain luja usko, on minusta hieman vastuutonta, sanoisinko vaikka niin…


Ehkä tärkein tekijä tai kysymys on, miksi kristinusko kehittyi aikana jona astui esiin?
Te hyvät ystävät jotka tämä keskustelun aloititte, olette tietenkin lukeneet tuon ajan historian tarkkaan, joten en sitä tässä selitä enempää kuin toteamalla: Yleisen taloudellisen, poliittisen, älyllisen ja moraalisen rappion kautena astui esiin kristinusko. Se oli jyrkässä vastakohta-asemassa kaikkiin siihenastisiin uskontoihin nähden...
Mieleen tulee Tûbingenin koulukunta (http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Toiminnot%3AHaku&sear...) johon myös D.F. Strauss kuuluu, myönsi etteivät kaikki evankeliumit voineet olla Apostoli Paavalin kirjoittamia, vaan kadonneiden kirjoitusten myöhempiä muokkauksia.
Tutkitaanpa ensin vaikkapa kriittistä kirjoittelua: Bruno Bauerin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruno_Bauer) tekstejä ja tutkimuksia aiheesta joka todisti suurta osuutta sillä mikä Aleksandrian Filonin koulukunnalla ja kreikkalais-roomalaisella vulgaarifilosofialla-platonismilla ja etenkin stoalaisuudella oli kristinuskossa, joka Konstantinuksen aikana tuli valtionuskonnoksi.
Ja voidaksemme osoittaa Filonin ja varsinkin Senecan vaikutuksen syntyvään kristinuskoon ja Uuden testamentin kirjoittajat suoranaisiksi plagiaattoreiksi oli siirrettävä uuden uskonnon syntymisajankohta puolta vuosisataa myöhäisemmäksi, hylättävä roomalaisten historioitsijoiden päinvastaiset todistukset ja yleensäkin sallittava itselleen suuria vapauksia historian suhteen.
Varsinainen kristinusko syntyi Bauerin mukaan vasta Flavius-sukuisten keisarien aikana, Uuden Testamentin kirjallisuus vasta Hadrianuksen, Antoniuksen ja Marcus Aureliuksen aikana.
Tästä taas seuraa johtopäätös, ettei kristinusko syntynytkään Galileassa ja Jerusalemissa vaan Aleksandriassa ja Roomassa.
No, oli miten oli, löydöt Roomassa, Idässä ja ennen kaikkea Egyptissä antaa paljon painavamman todisteen kuin pelkkä kritiikki.
Uudessa Testamentissa on yksi ainoa kirja jonka laatimisajankohta voidaan määritellä muutaman kuukauden tarkkuudella.
Se on kirjoitettu vuoden 67 kesä ja 68 tammi-huhtikuun välisenä aikana. Kirja kuuluu varhaisimpaan kristilliseen aikaan joka kuvastaa meille mitä alkukristillisyys todella oli.
Kirja on Johanneksen ilmestys. Tuolle ajalle varsin tavanomaista tekstiä, eli ei siis ainoa lajissaan.
Vuodesta 164 eaa jolloin ensimmäinen meille säilynyt ns. Danielin kirja, laadittiin aina suunnilleen vuoteen 250 jaa, Commodianuksen ”Carmenin” likimääräiseen tekoaikaan, laskee Renan (http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Toiminnot%3AHaku&sear...) olleen niinkin paljon kuin viisitoista säilynyttä klassista apokalyptistä, myöhempiä jäljitelmiä mukaan ottamatta.
Tuo oli aikaa, jolloin jopa Roomassa ja Kreikassa, mutta vieläkin suuremmassa mitassa Vähä-Aasiassa, Syyriassa ja Egyptissä hyväksyttiin arvelematta mitä erilaisimpien kansojen törkeimmän taikauskon ehdottoman kriikitön sekoitus, jota täydennettiin hurskaalla petkutuksella ja suoranaisella puoskaroinnilla; jossa ihmeet, hurmioituminen, näyt, höpinät hengistä, tulevaisuuden ennustaminen, kullanteko, kabbala ja muu salainen taikuusroska esittivät pääosaa.
Tämä oli se ilmapiiri, jossa alkukristillisyys syntyi, ja nimenomaan sellaisen ihmisluokan parissa, jolla oli avoimemmat korvat kuin millään muulla näille yliluonnollisille kuvitteluille.
Olihan Egyptin kristilliset gnostikot kristillisen ajanlaskun toisen vuosisadan aikana voimaperäisesti mukana alkemiassa ja omaksuneet oppiinsa alkemistisia käsityksiä, kuten mm. Leydenin papyrustekstit osoittavat tai kaldealaiset ja juutalaiset mathematici (kabbalisiset ennustuksten laskijat, jotka Tacituksen mukaan karkoitettiin taikuuden harjoittamisen vuoksi Roomasta, Claudiuksen ja toistamiseen Vitelliuksen aikana, eivät harjoittaneet muuta geometrista taitoa kuin sitä, jonka tulemme löytämään Johanneksen ilmestyksen ydinkohdasta.
Kaikki apokalypsit pitävät oikeutenaan petkuttaa lukijoitaan.
Niitä eivät kirjoittaneet pelkästään niiksi väitetyt henkilöt kuten Danielin kirjaa, Heenokin kirjaa, Esran, Baarukin, juudan jne...ilmestyksiä. Vaan ne myös profetioivat pääasiassa vain sellaisia asioit, jotka olivat tapahtuneet ja todellisille kirjoittajille täysin tuttuja.
Niinpä Danielin kirjan tekijä antaa 164, vähän ennen Antiokhos Ephifaneen kuolemaa, muka Nebukadnessarin aikana eläneen Danielin ennustaa Persina ja Makedonian valtakuntien nousun ja tuhon sekä Rooman maailmanherruuden alun, jotta tällä hänen profetointikykynsä osoituksella saataisiin lukija vastaan ottavaiseksi loppuprofetialle, jonka mukaan Israelin kansa kestää kaikki vaikeudet ja tulee lopussa olemaan voitokas.
Jos siis Johanneksen ilmestys olisi sen tekijän laatima, joksi hänet ilmoitetaan, muodostaisi se ainoan poikkeuksen koko apokalyptisessa kirjallisuudessa.
Johannes, joksi tekijä ilmoittautuu, oli joka tapauksessa hyvin arvossapidetty mies Vähän-Aasian kristittyjen parissa. Tämän todistaa seitsemälle seurakunnalle lähetetyn kiertokirjeen sävy.
Kyse siis saattaa olla Apostoli Johanneksesta, jonka historiallinen olemassa olo ei ole täysin luotettava, mutta kuitenkin hyvin todennäköinen.
Ja jos tämä apostoli tosiaan olisi tekijä, olisi se sitäkin parempi meidän kannaltamme.
Se olisi paras osoitus tämän kirjan kristinusko on todellista, aitoa alkukristillisyyttä.
Ohimennen huomautettakoon vain, että voidaan osoittaa, ettei Ilmestyskirja ole peräisin samalta tekijältä kuin se evankeliumi tai ne kolme kirjettä, joita myös pidetään Johanneksen laatimina.

Mennäänkö eteenpäin? Selvä!!

Ilmestyskirja koostuu joukosta näkyjä, eikö niin?

Ensimmäisessä ilmestyy Kristus ylipapiksi pukeutuneena seitsemän kynttilänjalan keskellä, jotka esittävät seitsemää Aasian seurakuntaa, ja sanelee ”Johannekselle” kirjeet näiden seurakuntien seitsemälle enkelille.
Jo tässä alussa ilmenee kristinuskon ja Nikean kirkolliskokouksessa muotoillun Konstantinuksen maailmanuskonnon välinen ero.
Kolminaisuus ei ole vain tuntematon, se on tässä mahdottomuus.
Myöhemmän yhden pyhän hengen sijasta meillä tässä rabbiinien Jesaja 11:2 kohdan mukaisesti rakennetut jumalan seitsemän henkeä.
Kristus on jumalan poika, ensimmäinen ja viimeinen, muttei itse jumala tai jumalan veroinen, vaan päinvastoin jumalan luomakunnan alku, siis ikuisuudessa oleva, mutta alempiarvoinen jumalasta alkunsa saanut tai virrannut alempi olento (emanaatio), samantapainen kuin mainitut seitsemän henkeä.
Kohdassa 15:3 Marttyyrit laulavat taivaassa ”Moosesen, jumalan palvelijan virttä ja Karitsan virttä” jumalan ylistykseksi.
Tässä Kristus ei esiinny ainoastaan jumalaan nähden alempiarvoisena, vaan jopa tietyssä suhteessa samantasoisena Mooseksen kanssa.
Kristus on ristiinnaulittu Jerusalemissa 11:8, mutta noussut kuolleista 1:5, 1:18. Hän oli Karitsa, joka on uhrattu maailman syntien vuoksi ja jonka verellä on jumalan edessä lunastettu kaikkien kansojen ja kaikkia kieliä puhuvat uskovaiset.
Tässä löydämme sen peruskuvitelman, jonka ansiosta alkukristillisyyden oli mahdollista kehittyä edelleen maailmanuskonnoksi.
Kaikilla tuonaikaisilla seemiläisten ja eurooppalaisten uskonnoilla oli se yhteinen näkemys, että ihmisten tekojen loukkaamat jumalat voitiin lepyttää uhreilla.
Kristinuskon ensimmäinen kumouksellinen peruskäsitys oli, että erään välittäjän yhdellä ainoalla suurella, vapaaehtoisella uhrilla on sovitettu kaikkien aikojen ja ihmisten synnit…uskovaisten kannalta.
Luonteenomaista näissä kirjeissä ja koko teoksessa on kuitenkin se, ettei niiden tekijän päähän pälkähdä kutsua itseään kuin juutalaiseksi.
Hän kiivailee Smyrnan ja Filadelfian lahkolaisia vastaan ja syyttää näitä siitä, että nämä sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat ”saatanan synagoga.”
Pergamolaisista sanotaan, että he pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät jumalille uhrattua ja harjoittaisivat haureutta.
Emme siis ole tekemisissä tietoisten kristittyjen kanssa, vaan sellaisten, jotka ilmoittavat olevansa juutalaisia; heidän juutalaisuutensa on kylläkin aiemman uusi kehitysvaihe, mutta juuri sen vuoksi ainoa oikea.
Niinpä pyhien ilmestyessään jumalan valtaistuimen eteen tulee ensin 144 000 juutalaista, 12 000 kustakin sukukunnasta, ja vasta sitten tähän uudistuneeseen juutalaisuuteen kääntyneiden pakanoiden lukematon joukko.
Niin vähän tiesi ajanlaskumme 69. vuonna elänyt tekijämme siitä, että hän edusti uskontokehityksen kokonaan uutta vaihetta, josta oli tuleva eräs ihmiskunnan historian vallankumouksellisimpia aineksia.
Minkälaisista ihmisistä ensimmäiset kristityt koostuivat?
Pääasiallisesti ”vaivatuista ja raskautetuista”, alimpien kansankerrosten jäsenistä, kuten vallankumouksellisten ainesten sopiikin.
Mieleni tekee jatkaa vieläkin, kertoen ja liittäen kristinuskon silloiseen historialliseen vaiheeseen, sekä ihmis- että yhteiskunnan kehityksessä.
Tarkoitan, että yhteiskunnallinen eteenpäin vievänä voimana kristinusko oli vallankumouksellinen, edistyksellinen voima. Ja ehdottomasti oli sidottu sen hetkiseen tilanteeseen ja kehitykseen.
Rooman maailmanvalta teki mahdottomaksi kansakuntien synnyn.
Riippumattomuuden ja omaehtoisen organisaation menetyksen lisäksi tulivat sotilas- ja siviilivirkamiesten harjoittama väkivaltainen ryöstö; nämä ottivat alistetuilta ensin näiden aarteet ja lainasivat ne sitten taas näille takaisin kiskurikorkoa vastaan rahoittaakseen näin uusia kiristystoimia (miten tuttua kapitalismissa!!).
Verotaakka ja sen synnyttämä rahantarve puhtaan tai pääasiallisen luontoistalouden alueilla painoi talonpojan yhä syvemmälle koronkiskojien velkaorjuuteen, rikastuttu rikkaita, köyhdytti köyhät täysin.
Ja yksittäisten pienten heimojen tai kaupunkien kaikki vastarinta jättimäistä Rooman maailmanvaltaa vastaan oli toivotonta.
Missä oli ulospääsytie, pelastus orjuutetuille, sorretuille ja köyhtyneille, joka olisi yhteinen näille kaikille ihmisryhmille?
Ulospääsytie oli uskonnollinen. Avautui toinen maailma. Sielun olemassaolon jatkuminen ruumiin kuoleman jälkeen oli vähitellen tullut kaikkialla roomalaisessa maailmassa hyväksytty uskonväittämä.
Yhä yleisemmin oletettiin myös, että kuolleen sielua rangaistaisiin ja palkittaisiin jollain tavalla maanpäällä suoritetuista teoista.
Kristinusko esitti vakavissaan tuonpuoleista palkintoa ja rangaistusta, loi taivaan ja helvetin.
Oli avautunut se ulospääsy, joka johti vaivatut ja raskautetut tästä maisesta murheenlaaksosta ikuiseen paratiisiin.
Siis tuonpuoleisen palkinnon näköala teki mahdolliseksi kohottaa stoalais-filonilainen maailmasta luopuminen ja askeesi uuden, sorretun kansanjoukot mukaansa tempaavan maailmanuskonnon periaatteeksi.





http://fi.wikipedia.org/wiki/Antiikin_filosofien_salaiset_opetukset
http://fi.wikipedia.org/wiki/Skotismi
Lähteet Engels
Filon Aleksandrialainen
Seneca
Raamattu
Renan
F. Benary
Bruno Bauer
Hegel
Strauss David
Epikuros
Publius Cornelius Tacitus
Tybingenin koulukunta
Lukianos Samosatalainen
Lamennais Felicite Ropert de
Platon